maanantai 24. lokakuuta 2016

zero

Paljon sanottavaa,
mutta vähän uskallusta.

Tiedän mitä haluaisin kirjoittaa,
mutta sormet lipuvat tietokoneeni näppäimistöllä väärille kirjaimille.

Kuitenkin kirjoitan, koska noh.
Kirjoittaminen tuntuu itsessään jo hyvältä.

Pitelen sormiani näppäinten päällä.
Tietyt kirjaimet,
 muodostavat tiettyjä sanoja mieleeni.
Kosketan vain hennosti hipaisten kiellettyjä kirjaimia,
ja palaan taas tähän lauseeseen.

Kirjoitan kirjoitan kirjoitan.


~


Ihminen on niin kovin pieni.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Lauluni tuuleksi muuttuu

Nopeimmat jo huomasivatkin,
että poistin melkein kaikki blogitekstini.
Mietin, että miten selittäisin tämän teille,
kun en oikein itsekään osaa ymmärtää suhdettani tähän blogiin.

Tämä on ollut mulle yks elämäni isoimmista asioista.
Tukiverkosto, henkireikä, piilopaikka, turvapaikka,
koti.

En voi ikinä käsittää miten ihania ihmisiä
 siellä ruutujen toisella puolella on tullut vastaan muutaman vuoden aikana. 
Olette olleet mun perhe ja ystävät silloin,
kun vaikeimpina aikoina eksytin itseni pois läheisteni luota.
Olette antaneet mulle enemmän kuin ikinä osasin pyytää.
Ja toivottavasti mäkin olen antanut teille jotain.


Nyt on kuitenkin tullut aika päästä eteenpäin.
Olen jo reilun vuoden ajan roikkunut täällä blogin puolella hentoisella otteella.
Tästä luopuminen on kyynelten arvoinen asia,
ja kauan olenkin tätä luopumista alustanut.
Mutta nyt olen valmis.

Tänne liittyy niin paljon muistoja,
ja suuri osa niistä on sellaisilta ajoilta,
joita en enää halua elämääni uudelleen.
Päästäkseni eteenpäin,
on minun luovuttava aikaisemmasta roolistani.
Vaikka se tekeekin kipeää ja luopuminen on helvetin vaikeaa,
taidan silti pitää nykyisestä Millikeijusta enemmän.

Joten kiitos ja kumarrus kaikille.
Palautan vanhoja tekstejäni tänne,
kun olen vähän valikoinut surkeimpia päivityksiä pois joukosta..

Plus.
Minun on poistettava blogi siitäkin syystä,
että nimelläni löytää tänne kuka tahansa.
Ja koska työskentelen myös jatkossa Millikeijun nimellä,
en halua sekoittaa työtäni tähän maailmaan.

Jotenka.
Olkoon tämä pieni salaisuutemme.
Te jotka olette olleet alusta asti mukana,
tiedätte edelleen mitkä ovat minun taustani.
Mutta uudet ihmiset,
saavat toistaiseksi olla autuaan tietämättömiä huonoimmista hetkistäni.

Elämääni saa enemmän kuin mielellään seurata edelleen,
ja joskus saatan jopa tännekin kirjoitella jotakin jos innostun.
Eli siis,
instagram tilini on:

  MMILLIKEIJU

Palataan.
Rakkautta <3

torstai 21. heinäkuuta 2016

Ympäri mennään yhteen tullaan

"Historia kiertää kehää, vai oisko liikerata spiraalin muotonen, oisko suunta silloin kohti loppuu vai loputonta?"

 Elämä kiertää kehää. 
Nyt vasta tajuan, 
että vaikka kuinka yrittää päästä omasta kehästään eroon, 
se ei katoa mihinkään. 
Tämä on sinun ympyräsi, tässä ovat sinulle jaetut kortit. 
Näillä on mentävä.
 Harmittaa vain,
 miksi annan aina pienen sieluni uskoa olevansa vapaa tästä kaikesta?
 Pyörittyäni tarpeeksi kauan sokean pisteen ympärillä, 
menetän harkitsemiskykyni ja katson suoraan aurinkoon.
 Hullaannun siitä valosta. Lämmöstä. Energiasta.
 Unohdan oman ympyräni ja päätän kulkea aivan uusia ja tuntemattomia polkuja. Yllättävän kauan sillä tiellä selviää, 
kunnes maisemat alkavat näyttää pelottavan tutuilta.
 Ja lopulta huomaa palanneensa lähtöpisteeseen. 

Ei omasta ympyrästään voi päästä eroon, sitä voi vain laajentaa.
 Parasta siis olla poikkeamatta polulta, 
muuten pudotus maanpinnalle on aina vaan suurempi ja kivuliaampi. 
Täytynee siis palata pyöreiden reunojeni sisälle katsomaan muiden ihmisten onnea vierestä. 

Miksi lähtö ja maali pitää olla aina vierekkäin?

 Tärkeintä kai tässä on muistaa se,
 että vaikka elämä kiertääkin kehää ja palauttaa aina samaan lähtöpisteeseen, ihminen kuitenkin kasvaa jokaisella kierroksella lisää. 
Minulla on nyt uusia kokemuksia, 
ja uusia vahvuuksi käsitellä tätä pientä mustaa suttuista lähtöpistettäni. 
Kaikesta selviää, vaikka pohjalle putoaminen sattuu kerta kerralla enemmän.
 Se sattuu enemmän, 
mutta toisaalta se kertoo siitä että muutosta on ehtinyt tapahtua. 
Jos huonot asiat eivät tunnu miltään, ei voi myöskään kasvaa ihmisenä. 
Koska ihminen on suurimmaksi osaksi tunnetta,
 fyysinen ulkonäkömme on vain pienen pieni kuori kaiken ihmeellisen ympärillä. 

Mutta kaikki rakkaat lukijani, 
jotka pyöritte myös harmaan sumun syövereissä, ette ole yksin. 
Sen jos muistatte, pötkitte jo pitkälle ♡

-Millikeiju

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Asioita

Suuria asioita pienten keskellä.
Pieniä asioita suurien keskellä.
Huomio kiinnittyy pieniin, miksi.
Vai entä jos pienet ovatkin suuria?

Paljon on tapahtunut.
Elämä mietityttää.

On tapahtunut niin paljon kaikkea hyvää ja hienoa.
Myös henkisellä tasolla.
Kuitekin silloin tällöin tämä on paikka,
jonne ryömin peloissani kertomaan salaa pelkääväni,
ettei mikään olekaan muuttunut.

Tai siis.
Asiat on hyvin,
ei mulla huonosti mene.
Elämäähän tämä vain on.

Joskus vaan tuntuu,
että hyvien asioiden ylläpitäminen on liian raskasta.
En ollutkaan vielä niin vahva.
Petin itseni, ja monet muut.
En olekaan sitä mitä minulta odotettiin.

Mutta edelleen,
elämäähän tämä vain on.
Ei mikään ole kiveen kirjoitettua,
hyviä asioita tapahtuu jos niiden antaa tapahtua.
Ja silloin tällöin on normaalia että takapakkia tulee,
ottaen huomioon,
 kuinka raskasta taakkaa kannan mukanani edelleen päivittäin.
Kyllä minä selviydyn.

Joskus vaan pelottaa.
Nyt pelottaa.

En osaa nukkua enkä syödä.
Elämä pelottaa minua.
Kaikki on niin haurasta.

Elämäähän tämä vain on.
-Millikeiju

Ps. en ole unohtanut teitä lukijoitani, mietin teitä lähes päivittäin. Tänne on vaan aina vaikea palata silloin, kun asioiden pitäisi mennä hyvin. Rakkautta ja valoa kaikille anyways <3